Rautalammin hautausmaa on kulttuurihistoriallisesti merkittävä, sillä sen vanhimmat haudat ovat yli 400 vuotta vanhoja. Hautausmaalla sijaitsee lisäksi esimerkiksi kahden edellisen kirkon muistomerkki.
Hautausmaan kiviaita leimaa vahvasti koko Rautalammin kuntakeskuksen ilmettä. Kiviaidalla istuminen on vanha rautalampilainen tapa ja kunnan täyttäessä 450 vuotta vuonna 2011 paikalla järjestettiin kiviaidalla istumisen maailmanennätystapahtuma.
Kantatien varrella, kiviaidan kirkon puoleisessa päädyssä, sijaitsee konttipihlaja. Tämän pihlajan oksille tapasivat pitkästä kirkkomatkasta tulleet kyläläiset ripustaa eväskonttinsa. Eväät säilyivät kirkonmenojen ajan kenenkään vartioimatta. Paikalla on kesäaikaan tästä kertova taulu ja kiviaidan laakeaa kiveä kumauttamalla voi tarinan mukaan kuulla menneiden sukupolvien keskinäisen luottamuksen ja rehellisyyden kaiun.
Hautausmaalla sijaitsee siunauskappeli, joka on rakennettu vuonna 1956 ja sen on suunnitellut arkkitehti Olli Kuusi. Pääasiassa kappeli on käytössä ainoastaan siunaustilaisuuksissa, mutta joskus siellä järjestetään pienimuotoisia konsertteja ja hartaustilaisuuksia.
Hautausmaan kirkon puoleisessa päädyssä on kellotapuli, jota pidetään Rautalammin kirkonkylän vanhimpana rakennuksena. Tapuli on ollut käytössä jo ennen nykyisen kirkon valmistumista ja sen takana sijaitseekin kahden edellisen kirkon paikalle pystytetty muistopatsas.
Hautausmaalta voi niin ikään löytää paikkakuntalaisten kansanrunoilijoiden haudat. Pääraitin puolella kiviaidan tuntumassa on myös Konnekosken kirkkoveneturman uhrien muistoksi pystytetty muistokivi.
Hautausmaata on laajennettu varsin moneen otteeseen. Vanhimmat osat ovat peräisin 1600-luvun lopulta. Viimeisin laajennus Äijäveden suuntaan valmistui vuonna 2006.